sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Tietotaidon pikatesti: keskeiset terveydenhuollon ammattiryhmät



Olen käynyt lukuisia keskusteluja terveydenhuollon eri organisaatioissa. Lähes säännönmukaisesti on ilmennyt että terveyskeskuksissa, sairaaloissa tai työterveyshuollossa aniharvoin koulutetaan työtekijöille tiedonhallintataitoja. Enintään lääkärit saattavat saada meetingissään jonkun luentotietoiskun tiedonhausta. Niinpä käytännön taitoja joutuvat lääkärit, työterveyshoitajat, hammaslääkärit ja hoitohenkilöstö opetelemaan ’ihan ittekseen’ kuinka ajantasainen lääketieteellinen informaatio haetaan tietokannoista ja hyödynnetään sujuvasti osana arkityötä.  Kuka ehtii sitä työn lomassa tekemään niin se on jo aivan toinen tarina.


Niinpä osa työntekijöistä ei edes tiedä että ei tiedä.  Siis tietokantojen käyttömahdollisuuksia ja käyttötekniikkaa.  Aika pulmallista toiminnan laadun ja tehokkuuden kannalta, vai mitä?

















Testi tarjolla: mitä osaan ja mitä en todellakaan osaa? 

Työntekijän oman oppimistarpeen näkyväksi tekemiseksi olen laatinut keskeisille ammattiryhmille kullekin oman pikatestin tietokantataitojen itsearvioon. Testit perustuvat arkiseen potilastyöhön ja aikaa menee 3-5 minuuttia. Testit ovat tässä vapaasti hyödynnettävissä ja niitä saa kernaasti levittää mahdollisimman laajalti.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
Site Meter