torstai 15. syyskuuta 2011

Ajanhallinnan sietämätön keveys verkkokurssilla

Verkkoperustainen opiskelu hämää oppijaa koska opiskella voi milloin tahansa. Niinpä siihen ei aina ryhdytä ajoissa. Lisäksi elektronisen oppimateriaalin vaatima työmäärä ei havainnollistu kuten oppikirja.

Tämäkö yleinen ongelma: aikataulut palavat pohjaan?

Esimerkki ajanhallintapulmasta: 124 lääketieteen opiskelijaa informatiikan verkkokurssilla* (3 op), kesto 21 vrk. Opiskelun sai aikatauluttaa vapaasti. Kurssilla oli 12 luentoa sisältäen 55 harjoitustehtävää. Näistä kerättiin kurssipisteitä (max 450). Lisämateriaalina 19 kpl (1-3 min) videoita, jotka demosivat kehittyneitä tietokantatekniikoita (Cochrane, Best Practice, Clinical Evidence, Terveysportti).




Kandeista 38% ryhtyi töihin vasta 1-5 vrk ennen kurssin sulkeutumista. Nämä myöhäiset käyttivät opintoihin vähemmän aikaa ja resursseja. He jättivät muita useammin myös hyödyntämättä lisämateriaaleja.

Hätäilemällä tulee sutta ja sekundaa?

Heikoimmin kurssipisteitä kerännyt kolmannes käytti opintoihin merkitsevästi vähemmän aikaa ja resursseja. Lisäksi he jättivät enemmän lisämateriaaleja hyödyntämättä ja ko. ryhmässä oli viimetingan suorittajien osuus merkitsevästi yliedustettuna (52% vrs 31%). Vaikuttaa siltä, että viimetingan rutistajat tuppaavat siis hutiloimaan ja haravoivat harjoitustehtäviä summamutikassa.

Rautalangasta raameja opiskelulle

Selkeällä informoinnilla opettaja voi pyrkiä käynnistämään verkkokurssiopiskelun riittävän ajoissa. Tämä edellyttää yleisviestintää sekä käyttöinformaatiota verkkokurssin aineistojen esillepanossa. Alla kuusi kikkaa, joilla voi edistää oppijan ajanhallintaa.



* Tulokset esitettiin AMEE 2011 konferessissa. Kalle Romanov: Time management of e-learning among medical students.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Sähköinen äänestys ei tepsikään luennolla

Viime vuonna bloggasin sähköisen äänestyslaitteiston (SÄL) käytöstä eli mikä lienee laitteiston pedagoginen lisäarvo? Euroopan lääketieteellisen opetuksen megakongressissa AMEE 2011:ssa esiteltiin systemoitua katsausta SÄL:n tepsivyydestä koulutuskäytössä (Anne Oswald, Cody Nelson; University of Alberta).

Tutkijat olivat systemaattisella tiedonhaulla etsineet terveydenhuollon piirissä tehdyt tutkimukset tästä aihepiiristä, saalis oli 21 tutkimusta (yhteensä 2637 henkilöä). Tutkimuksista yhdeksän perustui satunnaistettuun koeasetelmaan. Meta-analyysin mukaan SÄL:n käytöllä ei ollut yhteyttä tiedollisen aineksen parempaan omaksumiseen.



Tutkimuksen tulos lahottaa ikävästi pohjaa SÄL:n käytöltä oppimisen edistämisessä. Ovathan laitteet melkoinen investointi ja niiden käyttö vaatii jo teknisessä mielessä opettajalta ylimääräistä vaivannäköä. Mielestäni SÄL-kaukosäätimiä ei silti kannata kipata kaivoon. Onhan mahdollista, että em. laihoja tuloksia ainakin osin selittää em. tutkimuksiin sisältyvä pedagoginen toteutuksen kirjavuus. Onhan SÄL:n käyttö pelkästään yleisön hereilläpitämiseen varmaankin eri asia kuin SÄL:n käyttö yleisön monipuoliseen aktivointiin, johon voidaan liittää vuorovaikutusta ja tiedon prosessointia.

Mutta ainakin heppoisilla SÄL-kikkailuilla on oppimisen tuloksekkuuden kohentaminen epätodennäköistä – vaikka kaukosäätimiä jakamalla yleisön ehkä saisi paremmin viihtymään luentosalissa.


 
Site Meter