Täydennyskoulutuksen vaikuttavuutta arvioidessa erityisen kiinnostavia ovat potilaiden terveydentilaan liittyvät vastemuuttujat. Ne ovat ensiarvoisen tärkeitä, mutta vaativuutensa takia harvoin tutkittuja ja raportoituja.
Tuore ruotsalaistutkimus** raportoi yleislääkärien osallistavan ja pitkäjänteisen täydennyskoulutuksen vähentävän heidän sepelvaltimotautipotilaittensa kuolleisuutta kymmenen vuoden seurannan aikana (11% vrs 28%, p = 0.02). Nämä yleislääkärit pääsivät yhtä hyviin hoitotuloksiin kuin kardiologi. Vertailuryhmänä oli tavanomainen, valtavirran mukainen yleislääkärien luentotyyppinen koulutus. Tuloksia tuottava kaksi vuotta kestänyt täydennyskoulutus käsitti em. luennon lisäksi 1-2 vuosittaista yhden tunnin pienryhmätyöskentelyä 4-7 lääkärin ryhmässä, jonka veti kardiologi. Kyse ei siis ollut mistään suuria resursseja vaativasta hankkeesta. Pikemminkin voisi todeta, että suunnitelmallisuus oli oleellisin tekijä.
Ei voi välttyä ajatukselta, että täydennyskoulutuksessa myös verkkoperustaiset toteutustavat yhdistettynä lähiopetukseen voisivat edistää täydennyskoulutuksen aktivoivan ja osallistavan työskentelyn toteuttamista. Verkossa voitaisiin hyödyntää aktivoivia tehtäviä, vuorovaikutteisuutta ja huomioida myös henkilökohtaiset oppimistarpeet. Kiinnostuneena täytyy jäädä odottamaan koulutustutkimuksia, jotka kenties toisivat lisävalaistusta myös tähän näkökulmaan.
* Forsetlund L, Bjørndal A, Rashidian A ym: Continuing education meetings and workshops: effects on professional practice and health care outcomes. Cochrane Database Syst Rev. 2009 Apr 15;(2):CD003030.
**Kiessling et al: Case-Based Training of Evidence-Based Clinical Practice in Primary Care and Decreased Mortality in Patients With Coronary Heart Disease, Annals of Family Medicine 9:211-218 (2011).
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti