Olin taannoin kouluttajana lääketieteellistä tiedonhallintaa opettavalla kurssilla. Sen eräs tavoite oli valmentaa ripeään ja sujuvaan kliinisten tietokantojen käyttöön. Kurssilla on aiemmin toteutettu kovasti pidetty pienryhmäopetus ko. aiheesta 10 hengen ryhmissä. Mutta nyt resursseja ei löytynytkään pienryhmäopetukseen... Mikä neuvoksi kun kurssilaisiakin oli yli sata!? Toteuttamalla sama opetus luentosalissa olisi tuloksena ollut auditoriollinen pitkästynyttä ja turhautunutta yleisöä eikä oppimistuloksissakaan välttis olisi kehumista.
Virtuaalinen poliklinikkapäivä
Pienryhmäopetusta korvaamaan kehitin Moodlessa toimivan aineiston, jolla kurssilainen kehittää arkitaitojaan vuorovaikutteisten harjoitusten avulla. Eli hän pääsi soveltamaan tietokantoja potilastyön tarpeiden mukaisesti. Kokonaisuus oli ripeätempoinen sisältäen ensin yleistaitojen harjoittelua ja sitten paljon pieniä soveltavia potilastehtäviä. Näiden ratkaisusta oppija sai heti videopalautteen.
Palautteessa kysyttiin kokemuksia – eli olivatkohan kurssilaiset pahuksen pettyneitä kun ryhmässä tapahtuvaa kontaktiopetusta ei tarjottukaan...?
Palautteessa toteamukseen ’Pienryhmän sijaan toteutetun virtuaalipoliklinikan käytännön harjoituksien avulla opin lisää käyttötapoja ja -tekniikkaa tietokantojen hyödyntämiseksi’ osallistujista 80% ilmoitti olevansa täysin tai jokseenkin samaa mieltä (N=108, 45%+35%). Eli polipäivä täytti oppimisodotukset sangen hyvin.
Take home message: Kehitys kehittyy eikä perinteiseen koulutukseen ei tarvitse aina takertua. Toiminnan digimuutoksia torjutaan silti neliraajajarrutuksella perustellen että ei ole riittäviä resursseja opetusteknologian hyödyntämiseksi... Digiloikkaa taatusti tarvitaan, niin asenteissa kuin käytännön teoissa, oli sitten kyseessä opettaja/kouluttaja - tai hänen resursseistaan ja tekniikkatuestaan ja pedatuestaan päättävä ’ylempi taho’.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti